sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Se aika vuodesta..



..kun kielo ja tuomi kukkivat..

Kielo on ehdottomasti yksi lempikukistani.
Onneksi niitä kasvaa paljon meidän pihapiirissä :)



Jokin aika sitten löytämäni emalinen maitohinkki
pääsi nyt käyttöön, kun keräsin pihan
koristukseksi ison kimpun tuomenoksia. 




Sisälle toin vain muutaman oksan, kun
näissä tuntui olevan pikkuötököitä aika paljon.


Leppoisaa sunnuntain jatkoa kaikille!
Ensi viikolla ollaankin jo kesäkuussa :)



13 kommenttia:

  1. Meillä on myös pihassa kieloa. Aikaisemmin sitä oli ihan joka paikka täynnä, mutta nurmikon laiton myötä sitä on kasvanut enää vain muutamaan paikkaan. Onneksi kuitenkin sen verran, että saan niitä haettua sisälle maljakkoon.

    VastaaPoista
  2. Hanna-Riikka: Musta tuntuu että noita kieloja on vaan vuosi vuodelta enemmän. Kai ne on löytänyt hyvän kasvupaikan ja levittäytyy.. Mutta mun puolesta saakin levitä, pihassa meillä ei niitä ole, mutta tuon pihaan johtavan tien varrella :)

    VastaaPoista
  3. Voi, joko kielotkin kukkivat ♥
    Täytyykin mennä tarkastelemaan ympäristöä jos minäkin saisin kimpun kerättyä :)

    VastaaPoista
  4. Kielot ovat kauniita, eivät kuki vielä meillä. Tuomenoksia minäkin keräsin eilen.
    Kaunista katseltavaa sinun kuvasi ovat.

    VastaaPoista
  5. AnnaO: Täällä Keski-Suomessa ainakin jo kukkii.. :)

    Leena: Kiitos :)

    VastaaPoista
  6. Mäki tykkään kieloist ja olen äitilt saanu niit ja istutttanu omenapuun alle ♥♥♥ Ihana tuoksu mut sisäl en voi niit vierä ku murul ja mul alkka pää särkke heti ;)

    VastaaPoista
  7. Johanna: Onhan kieloissa toki aika voimakas tuoksu, että en ihmettele vaikka päänsärkyä aiheuttais. Harmillista. Mutta ilahduttaahan ne toki ulkonakin :)

    VastaaPoista
  8. Meillä ei vielä kielot kuki ja tuomi on jo kukintansa kukkinut.
    Omenapuut ovat täällä nyt kauneimmillaan.

    Ihanaa kesäkuun alkua!

    VastaaPoista
  9. Hanne: Hyvää kesäkuun alkua myös sinulle :)

    VastaaPoista
  10. Kielot ja Tuomenkukat. Ihana ja kauniita..
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Taika: Kiitos samoin, mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  12. voi ihania, harmi kun käytiin kesäkuussa kemissä niiin kielot ei vielä kukkineet ja nyt kun mennään niin kukkimisaika on ohi...ja täällä kuusamossa en ole nähnyt kieloja...aivan kaipaan niiden tuoksua

    VastaaPoista
  13. mintsu: Harmi, että sulta meni kukinta-aika ohi.. Kielot kukkii niin lyhyen aikaa..

    VastaaPoista